Nyt on Wanhan Roosan laajennus edennyt niin pitkälle, että Kerttu pääsee suunnittelemaan sisustusta. Vanhassa talossa asuvan naisen on parasta olla näppärä käsistään, onneksi Kerttukin taitaa monenlaiset hommat:

1887258.jpg

Viime päivinä olen tehnyt laajennusta suorastaan raivopäisesti. Meidän huusholli on kuin menneiden maja, kun äiti on vaan harrastanut... Edistystä on sitten tapahtunutkin huimasti ja vaikka vielä talossa on "ulkotöitäkin" jäljellä, pääsen laittelemaan huoneitakin. Kartanoa olen laittanut järjestelmällisesti huone kerrallaan, mutta tämän talon kanssa olen ajatellut edetä fiilispohjalta tehden aina sitä, mikä milloinkin sattuu innostamaan.

Täältä Wanha Roosa näyttää nyt ulkoa:

1887193.jpg

Sivun parvekkeet saavat vielä odottaa kaiteitaan, kun en ole päättänyt minkälaiset tekisin. Talo näyttää juuri siltä mikä onkin: Palasina useassa erässä tehdyltä. Toisaalta siltähän vanhat puukorttelit oikeastikin monesti näyttävät. Vinksotuksia on siellä täällä kuten arvelinkin, ja joillekin niistä on vielä jotakin tehtävissä, mutta osa jää väistämättä tuomaan vanhan talon tunnelmaa :)

Tässä kuva ovet auki:

1887217.jpg

Kattoikkunatkin sitten onnistuivat tuskien jälkeen:

1887196.jpg

Kattotiilet ovat aaltopahvia. Talvella kun meillä tehtiin remonttia, olivat lattialankut pakkauksiinsa vyötetty aaltopahvinauhalla. Keräilin ne visusti talteen ja nytpä niille löytyi käyttöä.

Katto aukeaa taakse kahdella pianosaranalla:

1887227.jpg

1887199.jpg

Katto saa maalin myöhemmin, koska takaosa on vielä päällystämättä. Syy tähän on se, että tuon yläkerran sähköt katon takaosan läpi ja piilotan sähköjohdot kattotiilien alle.