Pientä tuunausta tein eilen illalla uuden kauppatalon pohjakerrokseen. Rakennus on tarkoitettu sellaiseksi, että siinä on kaksi kauppaa ja välissä kuja, joka päättyy takaseinässään ikkunaan (joka ei siis oikeasti vie minnekään):

Tein sen verran muutoksia, että sahasin vanerista yhden pienen seinän lisää tuohon ovien väliin. Mukana tulevan ikkunan laitan siihen ja takaseinän ikkuna-aukon puolestaan pistän tukkoon (eteen voi tehdä vaikka hylllyn). Sahasin väliseiniin isot kaariaukot ja näin tuleekin sitten yksi isompi liiketila, johon on kaksi sisäänkäyntiä:

Näillä näkymin tuosta tulee sitten vanhan ajan kauppa, jossa myynnissä on elintarvikkeita, taloustavaraa ja monenmoista  muuta tarviketta.

Vielä se jaksaa vanhakin mies yllättää (26:n vuoden yhdessäolon jälkeen)!Tein tilauksen Mimimaailmaan, kun tarvitsin sähkötarvikkeita ja siippa ehdotti, että hän voi käydä paketin noutamassa Helsingissä käydessään. Jo moinen höyliys ihmetytti, mutta ei siinä vielä kaikki: Kaupassa käydessään hän oli päättänyt yllättää minut ja toi tuliaisiksi ison satsin kupariastioita:

Olin kyllä ihan otettu tästä. Mies ei nimittäin aina jaksa yksistään positiivisesti tähän harrastukseen suhtautua. Astioista riittääkin sitten täydennystä moneen pieneen keittiöön.

Ja nyt kun sain sähkötarviketäydennystä, niin viime viikonloppuna tekemäni Kartanon kirjaston lamput päätyivät paikoilleen:

Lampun kupu on halkaistusta deodoranttikuulasta, joka on maalattu helmensävyisellä ikkunamaalilla. Reunassa koristenauhaa ja yläosaan käytetty pieniä helmiä, messinkiputkea ja kattoa vasten on koristeellinen metalliosa.