Tänä viikonloppuna olen tehnyt 1:24 kauppatalon pohjakerroksen "ulkotöitä". Ne ovatkin nyt aika lailla valmiina lukuunottamatta ylätasanteen kaidetta, joka vielä puuttuu:

Kuvista unohtui taas perinteisesti mittatikku, mutta sen verran hahmottamisen helpottamiseksi tietoa, että korkeimmasta kohdastaan pohjakerroksen korkeus on n. 18 cm ja etuosastaan n. 13,5 cm.

Alaosan tiilet on leikattu sopivan värisestä tapetista ja liimattu yksitellen paikoilleen. Muuten olenkin sitten käyttänyt seinissä ja ylätasanteen portaissa vaaleaa graniittimaalia. Tasanteilla on ruskehtavaa graniittimaalia, johon en ole värin puolesta aivan tyyvyväinen:

Värimallien perusteella ajattelin maalin olevan ruskeampaa ja eriväriset kiilltävät hytyset maalin seassa yllättivät myös. Päädyin kuitenkin jatkamaan, koska muuten työt olisivat seisahtuneet siihen saakka, kun olisin saanut uuden maalin hankittua.

Ikkunoiden päällä olevat päreet leikkasin petsatusta punontalastusta:

Talopaketin mukana tuli alas eteen myös tarpeet aitaa varten. En kuitenkaan halunnut sitä tähän laittaa, vaan käytän ne tarvikkeet sitten pohjakerroksen päälle tulevassa talossa sisällä portaikoissa.

Aidan sijaan halusin tähän hiukkasen vihreää:

Nurmikko on leikattavasta pienoismalliruohosta. Vasemmalla olevat vihreät kasvit on Doloreksesta ostetusta viherpussista, valkoisessa kukassa olevat mielestäni angervoilta näyttävät pensaat on purettu kynttilämansetista.

Tähän taloon kasvien toteuttaminen onnistui mainiosti tuohon eteen, koska pohjakerroksen etuovia ei ole saranoitu, vaan ne ovat liukuovet jotka liikkuvat urissaan aueten sivusuuntaan.

Sisälle en ole vielä tehnyt muuta, kuin maalannut seinät vaalean kellertäviksi.