Tämä tarina voi olla varoittava tai innostava - riippuu lukijasta ja näkökulmasta. Olen siis tosi pahasti koukussa. Pakko tunnustaa, että tänään saapunut talopaketti on jo seitsemäs nukkekotini.

Harrastus alkoi ovelasti; ensin aloin remontoida lasten vanhaa nukkekotia ja silloin melkein välittömästi piti saada toinen talo oheen rakenteille. Kahvila ja Leipomo ovatkin ainoat valmiit taloni.

Enemmän tai vähemmän keskeneräisiä ovat Kartano, Wanha Roosa, Tavisten talo sekä Kauppiaan talo. Kaikki kuitenkin etenevät pikkuhiljaa.

Ja nyt seitsemäntenä uusi Nukkekoti Huvitus, joka on vielä pieninä osina ja jonka rakentamisesta tulen kertomaan miniminit -blogissani

Niin, on sitten vielä oikeastaan yksi Mobilia -talo, jonka hankin Tavisten nukkeperheelle aikoinaan, mutta joka osoittautui heti alkumetreillä perheelle niin pieneksi, että päätin pistää sen myyntiin kun hankin tilalle isomman talon. Sille en ole tehnyt mitään, mutta se on jäänyt autotalliin tyhjän panttina pyörimään. Jos joskus saisi aikaiseksi vaikka huutonettiin laittaa...

Niin että paha on tauti, pakko myöntää eikä tästä näytä olevan paluuta - pahenee vaan. Kun joskus tulee pientä suvantovaihetta eikä tekeminen oikein innosta, niin sitä aprikoi, että joko väsyin tähän hommaan. Mutta ei - siitä aina noustaan entistä uhkeammalla innolla!

Ei sitä uusi harrastaja varmaan monestikaan usko, mihin päänsä pistää. Kaikki ylimääräinen aika ja raha menee, mutta mitä siitä, on se niin mukavaa