Aikamoista pyöritystä on olleet viimeiset viikot. Sen siitä saa, kun pitää lomaa! Lontoon reissun jälkeen en ole ehtinyt oikein ajatellakaan näitä nukkishommia. Töissä on ollut hirmuinen kiire; muutama työmatka ja muuta hommaa roppakaupalla. Nuorimmaisen ylioppilasjuhlatkin tuli välissä vietettyä.

Kotona ja puutarhassa alkaa kaaos vallata paikat. Kunnon perheenemäntä tietysti käyttäisi ensimmäisen vapaapäivänsä pitkään aikaa tuon kaaoksen kesyttämiseen, mutta minä olen onneksi onnistunut jo emansipoitumaan sen verran, että tämän aamun olen ottanut ihan vaan omaa aikaa. Pipo alkaa kerta kaikkiaan kiristää, jos ei pääse käsillä tekemään pitkään aikaan.

Aamun tuotoksina Nukkekoti Huvituksen ensimmäinen asukas sai vaatteet päällensä ja hiukset päähänsä. Huvituksesta enemmän toisessa blogissani http://miniminit.vuodatus.net/