Eilen oli syksyn ensimmäinen nukkiskerhon kokoontuminen. Olimme Miian luona ja saimme nähdä upean Hallahovin. Kovasti oli linna muuttunut siitä, kun olin sen viime syksynä nukkekotikurssin lopussa viimeksi livenä nähnyt. Kuvia tietysti blogissa olen katsellut tässä välilläkin.

Meillä oli aiheena punonta. En ole ennen punonut ja totesin, että eipä ole meikäläisellä ainakaan luontaisia lahjoja tuohon korinpunontaan. Materiaalina minulla oli naru, jossa on rautalanka sisällä, ja sain tuntien punnertamisen tuloksena aikaiseksi kaamea kötöstyksen. Maalasin sen kotona ruskeaksi ja tein siitä kukka-amppelin Leipomotaloon:

887628.jpg

Kukat ovat peräisin kynttilämanseteista. Miian sivulla on kuva niistä kauniista koreista, joita muutamat kerholaiset osasivat tehdä.

Meillä oli myös kerhoswappi. Sain punojataituri Liisan kuparilangasta tekemän ihanan korin:

887633.jpg

Liisa sai puolestaan minulta tuolin ja maton, jotka unohdin kuvata, mutta niiden kuva löytyy hänen sivultaan.