Sain eilen allaskaapin valmiiksi:

Ovissa on Sinooperista ostetut filigraanikuviot ilmettä tuomassa. Tein myös peilin, jonka kehykset on kolmesta jonkin askartelukaupan skräppäystarvikehyllystä löytyneestä kulmasta. Pöydällä olevat tarvikkeet olen saanut Leniltä, paitsi tuo kasvopaperirasia on Lissulta viime joulun kalenterista. Vieressä näkyvä suihkukaappi on Reutteria, Saksan tuomisia toissa kesältä.

Mukavan "posliininkiillon" sain altaaseen lakkaamalla sen erittäin kiiltävällä lakalla. Porasin pohjaan reiän ja laitoin siihen pienen eyletin, jotta lavuaariin tuli myös poistoaukko. Hanat olisivat tietysti olleet sopivammat kullan värisenä, kun katsoo muuta sisustusta, mutta jotenkin ne olivat sen malliset, että näyttävät mielestäni paremmilta hopeanvärisinä.

Tänään oli Kuopion seudun nukkekotikerhon kokoontuminen. Aiheena olivat huonekalut ja tässä tekeleitämme:

Minä aloin punoa Wanhan Roosan kylppäriin tulevaa korituolia pellavalangasta, mutta kovasti keskeneräinen on vielä tuo tuoli.

Tietysti meillä oli myös kerhoswappi. Sain suloisen matkaradion sekä läjän ihania, ohuita värikkäitä nahkoja Nallulta:

Minun pakettini meni Tiinalle, siinä oli pahvista ja vanerista sahattu linna sekä vajaan sentin mittaisia tinaritareita, jotka on tilattu täältä: